Sijainti: Kaleva. Ei Amuri. Tietokonehuolto Kalevassa.

Googlen tarjoamat yritystiedot hakusivulla

Googlen tarjoamat yritystiedot hakusivulla

Ohessa kuva Googlen tarjoamista yritystiedoista minulle. Kaikki muu on oikein, paitsi nuppi kartalla. Osoite on oikea tekstimuodossa puhelinnumeron yllä, mutta kartassa näkyy väärä sijainti. Perustin yrityksen asuessani Amurissa Sepänkadulla ja muutin kesällä 2014 Pellervonkadulle Kalevaan. Google ei kuitenkaan pysynyt mukana tässä muutoksessa jostain kummallisesta syystä ja tarjoaa edelleen vanhaa osoitettani karttapalveluja käyttäville.

Onneksi vain muutama asiakas on joutunut väärän informaation uhriksi ja niissäkin tilanteissa asia on saatu korjattua ennen ajo-/bussimatkaa Amuriin, mutta onhan tämä ärsyttävää.

Googlen palvelu toimii niin, että kuka tahansa voi ilmoittaa minkä tahansa yrityksen tai palvelun karttapalveluun. Ilmoituksen jälkeen Google toimittaa perinteisellä kirjepostilla varmistuskoodin, joka pitää syöttää järjestelmään. Näin Google tarkistaa, että kerrotussa osoitteessa on se henkilö, joka kartalle lisäsi yrityksen, ja osoitteessa voidaan vastaanottaa postia. Joskus Googlen palveluissa näkee yrityksiä, joiden tiedot ovat puutteellisia tai kummallisia. Näissä tapauksissa usein kyse on siitä, että yritys on lisätty palveluun automaattisesti tai asiakkaan toimesta, mutta yrityksen henkilöstö ei ole ottanut Googlen yrityssivua käyttöönsä. Jos joku toinen rekisteröi yrityksesi Googlen palveluun, voi sen ottaa yksinkertaisesti itselleen takaisin nappia painamalla.

Gmailin kivoja pieniä ominaisuuksia

Pidäktö Gmailista? Minä pidän. Olen käyttänyt Googlen spostipalvelua jo yhdeksän vuotta enkä näe loppua. Olen myös keskittänyt kaikki sähköpostitilini Googlelle eli hallinnoin ja käytän yliopiston, yrityksen, ylläpitämäni fanityhteisön ja monen muun sivuston spostilootaa henkilökohtaisen meilini lisäksi Gmailin kautta pienellä kuukausimaksulla. Samassa syssyssä saan luonnollisesti kaikki muut hyvät palvelut Googlelta.

Onko sinulla tarvetta joillekin tietyille ominaisuuksille sähköpostissasi tai tarvitsetko apua sähköpostin käytön tai palveluntarjoajan valinnan suhteen?

Viimeisimpiä pieniä ominaisuuksia Gmailissa alla. Googlen virallinen Gmail-blogi englanniksi täällä.

gmailin pieniä kivoja ominaisuuksia

Google Drive venyy moneen

Kuva: Mashable.com

Kuva: Mashable.com

Google Drive on oma valintani erilaisista pilvipalveluista, koska se luonnollisesti integroituu yhteen kaikkien muiden Googlen tarjoamien palvelujen kanssa. Käytän Googlen tuotteista myös kalenteria, karttoja, sähköpostia, linkkejä, Internet-sivujen analytiikkapalveluita webmastereille, Plussaa ja monia muita. Olen myös keskittänyt osan yritykseni palveluista Googlelle.

Google Drive on pilvitallennuspalvelu, joka tarjoaa tiedostojen säilömisen lisäksi äärimmäisen pätevän kilpailijan Microsoftin Office-tuoteperheelle eli toimisto-ohjelmille. Driven sovelluksia käytetään nettiselaimessa (vaikka Firefox, Chrome tai Internet Explorer), minkä seurauksena ne toimivat 99-prosenttisesti kaikissa laitteissa ja kaikkialla. Taulukkolaskenta, tekstinkäsittely, esitykset, asiakirjat jne.

Mashablen artikkeli Google Driven kahdeksasta valikoidusta hienoudesta täällä.

Uusia Chromebookeja

Google ja Intel yhteistyössä: Chromebookit

Google julkisti yhteistyössä monen laitevalmistajan ja Intelin kanssa ison kasan uusia Chromebook-läppäreitä. Googlen oma suomenkielinen esittelysivusto löytyy täältä, joskaan uudet laitteet eivät ole päätyneet vielä sinne. Uusista Chromebookeista löytyy paljon lisätietoa täältä ja VerkkoApsin kuvaus laitteista täältä.

Chromebook on kannettava tietokone, joka käyttää Googlen ChromeOS-käyttöjärjestelmää Microsoftin Windowsin, Applen OS X:n ja useiden vapaasti jaeltavien ilmaisten Linuxien sijaan. Chromebookit on rakennettu kevyiksi, kestäviksi, riittävän tehokkaiksi ja niiden akkukesto on erittäin kilpailukykyinen. Laitteet on myös hinnoiteltu todella alas, ja halvimmat Chromebookit kustantavatkin jopa alle 300 euroa.

ChromeOS-käyttöjärjestelmän ansiosta Chromebookeilla ei ole viruksia ja ne käynnistyvät jopa muutamassa sekunnissa virtanäppäimen painamisen jälkeen. Laitteet tukeutuvat kaikessa Googlen palveluihin eli mm. Google Driveen tiedostonjakelua ja toimistodokumenttien muokkausta varten. Toisaalta taas Chromebookeille ei juuri käyttöjärjestelmän vuoksi voi asentaa perinteisiä, monille Windows-ympäristöistä tuttuja sovelluksia, kuten Officea, Photoshopia tai vaikkapa pelejä. Laitteille kuitenkin löytyy korvaavat sovellukset erilaisten palvelujen kautta ja ne lähes aina myös ilmaisia. Word- ja PowerPoint-dokumenttien muokkaus ja Excelin taulukoiden käpistely ei tuota Chromebookin Chrome-nettiselaimen lisäosilla ongelmia.

Olen käyttänyt Acerin C720 -kromebuukkia useamman kuukauden ja olen erittäin tyytyväinen hankintaani. Kannettava on superkevyt, akku kestää todella hyvin ja vekotin käynnistyy kahdeksassa sekunnissa. Sen näyttö on kirkas ja näppäimistö ja hiiri todella hyviä. Käytän läppäriä kaikenlaisiin yrityksen toiminnasta koulujuttuihin ja muihin töihin asti. Se kulkee lähtökohtaisesti aina mukanani pienen koonsa ja helpon, nopean käytettävyytensä vuoksi.

Gigantin Chromebook-tuotelistaus,

Jos sinulla on kysyttävää Chromebookien toiminnasta minkä tahansa asian suhteen, ota yhteyttä!